Tays Kehitysyhtiön uusi projektipäällikkö Sirpa Vallittu-Corell kehittää asiakaslähtöisiä palveluita

Tays Kehitysyhtiön uusi projektipäällikkö Sirpa Vallittu-Corell vie eteenpäin asiakaslähtöisten palveluiden kehittämistä.

Sirpa Vallittu-Corell tuli Tays Kehitysyhtiöön Tampereen kaupungilta, jossa hän toimi projektipäällikkönä ja on ollut viimeiset kolme vuotta mukana erilaisissa sote-hankkeissa. Vallittu-Corellin tehtävänä on viedä eteenpäin asiakaslähtöisyyden koulutus- ja valmennuspakettia Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiireissä. Samoin asiakastyytyväisyysmittauksen edistäminen ja yhteisten käytäntöjen rakentaminen kuuluu hänen tehtäväkenttäänsä.

─ Tavoitteenani on, että kaikki Tähtisairaalat ovat asiakaslähtöisiä sairaaloita, jotka toimivat yhteisen tiedon ja yhteisten käytäntöjen pohjalta, Sirpa Vallittu-Corell kiteyttää.

Perustana on Tays Kehitysyhtiön aiemman kehittämispäällikön Marika Järvisen koordinoima hyvä pohjatyö, esimerkiksi jo pitkälle suunniteltu koulutuskonsepti. Omalta koulutustaustaltaan Vallittu-Corell on optometristi ja sosionomi.

─ Kiinnostus sote-alaan heräsi, kun toimin optikkona asiakaspalvelu- ja myyntitehtävissä, Sirpa Vallittu-Corell kertoo.
─ Erityisesti asiakaslähtöisyys on minulle tärkeää työssäni – miten voisimme kuulla paremmin asiakkaan äänen eri tilanteissa.

Työajan ulkopuolella Sirpan Vallittu Corellin pitävät liikkeellä kaksi karvakorvaa, jotka ovat  Working  Jack Russellin terrierejä. Rauhallisempaa virkistäytymistä tarjoavat sisustaminen ja kädentaidot, ja tällä hetkellä Sirpa on innostunut erityisesti makrameetöistä.

Valikko