Laita hyvä kiertämään – jaa meille hyvä käytäntösi

Uusien hyvinvointialueiden aloitus on myös hyvä mahdollisuus juurruttaa uusia, sujuvia käytäntöjä. Ideoiden ja hyvien toimintatapojen jakaminen organisaatioiden välillä tehostaa kehittämistyötä. Tähtisairaala-yhteistyössä on laadittu vuonna 2021 hyvien käytäntöjen konsepti ja nyt hyviä käytäntöjä kerätään myös verkkosivujemme kautta Kerro hyvä käytäntösi -lomakkeella. Hyviä käytäntöjä ja ideoita keräämällä edistetään yhteistyötä, kehitetään tapaa jakaa tietoa kolmen alueen välillä ja viedään eteenpäin vertaisoppimista.

Hyviä ideoita ja käytäntöjä voivat lähettää kaikki Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueiden työntekijät. Hyvät käytännöt tai ideat voivat olla esimerkiksi toiminnasta nousevia hyviä käytäntöjä tai työn sujuvoittamiseen liittyviä ideoita miltä tahansa hyvinvointialueiden toiminnan osa-alueelta. Lomakkeella saadut hyvät ideat käsitellään ensin Tays Kehitysyhtiön tiimin sisällä, ja sen jälkeen ne laitetaan jakoon hyvinvointialueiden asiantuntijoille. Joitakin ideoita voidaan myös ottaa jatkokehiteltäviksi ja käytännössä toteuttavaksi hyvinvointialueilla Tays Kehitysyhtiön koordinoimana.

Lähetä idea tai hyvä käytäntö tästä

Valikko