Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä hyviä kokemuksia ommelaineiden yhteishankinnasta

Heli Helminen
Ylilääkäri Heli Helminen

Taysin erityisvastuualueella on tämän vuoden aikana saatu sovittua useista yhteishankinnoista. Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien yhteisiä kilpailutuksia järjestää pääsääntöisesti Tuomi Logistiikka Oy. Hankintoja tehdään Tähtisairaala-yhteistyössä niin, että asiantuntijat eli hankinnan kohteen käyttäjät otetaan mukaan suunnittelemaan hankintaa.

 – Yhteishankinnoilla ei tavoitella vain ison volyymin tuomaa kustannustehokkuutta, vaan tuotteiden ja palveluiden  täytyy olla toiminnan tarpeet  huomioonottavia,   korostaa Tays Kehitysyhtiön hankintapäällikkö Tarja Järvinen.
– Näin pystymme varmistamaan toiminnan tehokkuuden ja sujuvuuden sairaaloissa.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri lähti mukaan ommelaineiden ja hemostaattien yhteishankintaan ensimmäistä kertaa. Hankinnan kokonaisarvo kolmesta sairaanhoitopiiristä yhteensä on noin 9 miljoonaa euroa – siis varsin merkittävä summa. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä hankinnassa olivat mukana asiantuntijoina vatsatautien ylilääkäri Heli Helminen ja ortopedian vs. ylilääkäri Olli Väistö Seinäjoen keskussairaalasta. Lääkärin näkemys on tärkeä, kun kyseessä ovat leikkauksissa käytettävät tarvikkeet.

– Kirurgin silmät ja kädet kertovat kudostuntuman ja hän vastaa langan valinnasta erilaisiin kohteisiin ja myös ompelutekniikasta, kertoo Helminen, joka on yleis- ja gastrokirurgian erikoislääkäri.

 Helminen toteaa, että erityisesti yleisesti käytössä olevien peruslankojen yhtenäistäminen on järkevää.

– Eri kirurgian alat tarvitsevat erilaisia lankoja, mutta paljon on myös lankoja, jotka soveltuvat lähes kaikille, vaikka ommeltava kohde vaihtuisi.

Helmisen odotukset hankinnan tuloksille ovat selvät: hintaetu ja selkeä valikoima. Samalla saadaan myös muita etuja yhteistyöstä.

 – Yhteistyön kannalta on eduksi tutustua muiden sairaaloiden hankintatoimintaan ja henkilöihin, Helminen sanoo.
– Saamme ehkä jotakin uutta aiheeseen liittyvää tietoa ja käytännön kokemuksia muilta.

Hankintaprojekti on Helmisen mukaan ollut hyvin hoidettu.

– Erittäin hienoa ja tärkeää on, että vetäjänä projektissa on ollut aihealueen hyvin tuntevia ja asioista selvää ottavia henkilöitä. Kiitos siitä!

Valikko